Vilkaisu menneeseen, katse tulevaan

Vuosi saapuu loppuunsa. Uusi alkaa oikeastaan samoissa merkeissä kuin vanhakin. Koitan parhaani mukaan pitää huolta itsestäni ja terveydestäni. Kokopäivä työ ilman lomia tai juhlapyhien vapaita. Usein henkisesti raskasta, muttei kuoppaan olla tässä putoamassa. Joskun niinkin on käynyt. Pienistä asioista onneksi löytää iloa ja valoa ajoittain harmaassa arjessa. Muistellessani vuotta ja miten se alkoi, olen tavallaan kiinni vanhassa ja silti uuden edessä.

Vuosi sitten aloittelin uutta hoitomuotoa. Alkuun se olikin erittäin tervetullut uudistus. Riemua kesti parisen kuukautta ennen ongelmien alkamista ja kasaantumista. Nyt istun keittiön pöydän äärellä pohtien olevani elinsiirtolistalla. Tuolla listalla, jota olen odottanut ja mihin olen koko puolentoista vuoden aikana tähdännyt. Samainen lista on ollut kohde, tavoite, tieto mahdollisesta paremmasta elämästä. Ainakin terveemmästä elämästä. Se on saanut minut jaksamaan heikoilla hetkillä.

Samalla kun riemuitsen, en voi olla ajattelematta toista puolta. Tuo listalla oleminen voi jatkua jatkumistaan loputtomiin. Se voi olla tunneli jonka päässä ehkä on valo, ehkä se on vain kangastus, mieleni temppuilua epätoivoisimpina hetkinä. En osaa sanoa miten tähän suhtautua. Hillitsen odotuksiani etten pettyisi ajan kuluessa kuulematta kutsua. Olenko valmiudessa? Kyllä ja ei. En istu eteisessä pakattu laukku sylissä odottaen soittoa. Elän, hengitän ja olen kuten olin ennen viimeistä allekirjoitusta jolla listalle pääsin. Hetki tulee kun on tullakseen.

Huomaan kuntoni sekä voimieni heikentyneen. Se vähä mitä kykenen tai jaksan tehdä on aina yhtä mieluisaa. Olen oppinut nauttimaan pienistä asioista uudella tavalla, huomaamaan miten vähästä voimme tulla onnellisiksi. Olen oppinut miten ilman materiaa sekä muuta tarpeetonta voi nauttia elämästä.

Elämä ja terveys! Nuo itsestäänselvyyksien ihanaiset saarekkeet, omat valloittamattomat linnoituksemme. Emme ole kykeneväisiä niitä arvostamaan riittävästi. Taipumuksemme valittaa milloin mistäkin lähentelee taiteita. Suremme merkityksetöntä tehden siitä merkityksellistä. Stressaantuneena sekä murheiden täyttämin aivolohkoin menemme iltaisin nukkumaan. Menetämme tärkeitä onnen hetkiä surresamme turhaa.

Terveys, entä terveys? Suurin osa ei edes ajattele mikä etuoikeus on olla terve. Saat syödä mitä haluat, olla missä kunnossa haluat, tehden mitä haluat milloin haluat. Mikään ei rajoita sinua, olethan terve.

Mitä on terveys? Olen kadottanut sen jonkinlaiseksi kaukaiseksi haaleaksi muistoksi, joka päivien kuluessa haihtuu värittömämmäksi. En kykene sitä enää koskettamaan, tunnustelemaan tietääkseni miltä se tuntuu. Se on minulle haave, mielikuva jostakin tunteesta jota on vaikea kuvailla. Mietin sitä usein, liikaakin.

Se on tunne vapaudesta syödä, juoda ja olla oman tahdon mukaan. Se on vapautta pillerien säännöllisestä syömisestä. Vapautta liikkua, matkustaa ja rakastaa ehdoitta ilman huolta tai kipua, olla aiheuttamatta huolta lähimmäisille. Terveys on pirteyttä ilman harmaata usvaa ympärillä, sumua joka hiljalleen peittää sinut vaippaansa, kosteutta ihollasi päästämättä sinua suojaan. Terveys on minulle vapautta.

Uusi vuosi alkaa tutuissa vaikkakin uudenlaisissa merkeissä. Odotan siltä vähän toivoen saavani riittävästi. Etenen päivä kerrallaan. Nauran kun voin, itken kun on sen aika. Nautin elämästä sellaisenaan.