Matkalla kohti uutta

Sanat eivät ole taipuneet Sivullisen riveille asti viime aikoina. Se ei ole johtunut ajatusten puutteesta. Tekstiä on syntynyt muistikirjani sivuille. Ne ovat enemmän liittyneet tähän hetkeen ja ympärillämme tapahtuviin asioihin. Muistikirjani on täyttynyt ajatuksista sekä tunteista joita olen käsitellyt viimeisten parin vuoden aikana. Se on tehnyt tehtäväänsä tunnollisesti. Paljon on ollut meneillään sellaista mitä olen halunnut ajatella tarkemmin. Tiedättehän tunteen, kun olette odottaneet jotain pidemmän ajan ja se odotus lopulta päättyy? Sitä tunnetta viime päivinä on tullut hypisteltyä useampaan otteeseen.

Kaksi vuotta sitten kesäkuussa, hieman ennen juhannusta sain ensimmäiset sairauteen liittyvät oireet. Tuolloin aamulla lähtiessäni suppaamaan olo oli vieras, äärimäisen outo monilla tasoilla. Olin illalla juonut pari olutta ja yhdistin sen siihen. Sama oireilu palasi parin päivän päästä ilmentyen muutaman viikon päästä jälleen. Heinäkuussa oireiden ilmestymistahti kiristyi ja ajoittain ne olivat hyvinkin voimakkaita. Elokuussa sitten oltiinkin ambulanssissa ja niin sanotusti koko ruljanssi alkoi. Silloin iskettiin kanyylit kaulaan ja elämä ”helistimien” kanssa alkoi.

Pari vuotta on kulunut opetellessa uudenlaista elämää. Siinä on ehtinyt tutustumaan itseensä, omiin ajatuksiinsa ja huomaamaan niiden muutokset matkan varrella. Mukana on ollut hyviä hetkiä ja erityisen vakavia tilanteita. Pariin kertaan ollaan sopimus maallisesta taivalluksesta uusittu. Paikka on ollut valmiina mutten pitänyt siitä, päätin siis jäädä tänne. Viimeisimmästä vakavasta hetkestä on jo onneksi hurahtanut lähes vuosi.

Viime aikoina olen voinut hyvin ja olen ollut todella pirteä tekemään kaikenlaista. Elämään on tullut uutta sisältöä. Olen heittänyt dartsia paljon. Aikaisemmin se on ollut satunaista mökillä viskelyä. Nyt harjoittelen sitä oikeastaan päivittäin. Käsi sydämellä voin sanoa olevani tällä hetkellä huono pelaaja, joka jää kisoissa viimeiseksi. Eiköhän tuohon tule muutosta ajan kanssa. Halu nähdä kykenenkö lähes viisikymppisenä oppimaan uuden lajin ja samalla seuraan sairauden vaikutusta tekemiseeni. Juonipaljastus, se vaikuttaa enemmän mitä aloittaessa oletin vaikuttavan.

Tämän lisäksi toteuta toista pitkäaikaista haavetta. Kuukauden päivät olen soittanut Ukulelea. Pitkälti samoista syistä kuin dartissakin. Haluan nähdä pystynkö oppimaan. Hämmästyksekseni se onkin ollut mahtava lisä dialyysipäiviin. Nuo päivät ovat yleensä hyvin raskaita ja en kykene tekemään oikeastaan mitään. Jostakin syystä kykenen soittamaan. Enää en hoitopäivinä vain ole, vaan voin elää. Molemmat uudet harrastukseni ovat myös siitä mahtavia, että ne saavat aivoni toimimaan monipuolisesti. Välillä dialyysipäivinä tunne onkin erikoinen. Olen väsynyt sekä heikkovointinen, mutta aivoni suorastaan tuntuvat hehkuvan positiivista voimaa. Tuon paremmin en tunnetta osaa selittää.

Se niistä löpinöistä. Mennään asiaan miksi päätin kirjoittaa. Kuten alussa totesin, on noin pari vuotta kulunut sairauteni ensioireista. Nyt kesäkuussa se saa päätöksensä uuden munuaisen myötä. Helpotus ja riemu on valtavat. Vaikka vielä joudun odottamaan pari kuukautta, ei se enää tunnu loputtomuudelta. Edessä häämöttää uusi elämä. Uusi ja kaunis elämä uudenlaisilla harrastuksilla ja mielenkiinnon kohteilla. Uudistuneella minulla. Ensin on on käytävä raskaat hoidot läpi. Uusi munuainen ei tule samasta veriryhmästä kuin omani. Se tarkoittaa, että ennen operaatiota vietän aikaa sairaalassa paljon. Hoitopäivät tulevat olemaan pitkiä ja rankkoja. En vain käy dialyysissä, vaan saan siihen lisäksi plasmahoitoja. En murehdi tai pelkää tuota parin viikon jaksoa. Ei se muutu siitä paremmiksi tai mukavammiksi. Hoidot ovat mitä ovat. Olen valmistautunut tähän henkisesti ja fyysisesti pidemmän aikaa.

Elämä osaa olla erikoinen näytelmä jota ei parhaatkaan käsikirjoittajat ymmärrä kirjoittaa. Toisella hetkellä taistelet paikastasi olla, ja toisella hetkellä saat uuden mahdollisuuden elää, olla ja riemuita asioista joista olet haaveillut pidemmän aikaa. Elämä ottaa ja antaa. On itsestä kiinni miten niihin haluaa tarttua. Voit jäädä paikoillesi itkemään ja suremaan tai voit mennä eteenpäin. Ei ole olemassa ongelmia, vain erilaisia ratkaisuja tilanteisiin.

Lähes pari vuotta on valoa näkynyt siellä missä sitä ei ole aina ole ollut. Eiköhän sitä näy jatkossakin… Kirkkaana, parempana.