Odottaminen on raskasta, äärettömän raskasta. Päivät kulkevat ohi kuin kuivuudesta kärsivä virta. Hiljaisen epävarmasti se etsii viimeisillä voimillaan uomaa, jota pitkin edetä ennen haihtumista. Viimeisten pisaroiden poistuessa ilmakehään katoavat muistot … Jatka lukemista Odottamisen raskaus
Avainsana: terveys
Matkalla kohti uutta
Sanat eivät ole taipuneet Sivullisen riveille asti viime aikoina. Se ei ole johtunut ajatusten puutteesta. Tekstiä on syntynyt muistikirjani sivuille. Ne ovat enemmän liittyneet tähän hetkeen ja ympärillämme tapahtuviin asioihin. … Jatka lukemista Matkalla kohti uutta
Mitä huominen tuo tullessaan?
Makaan sängyllä voimatta suuremmin liikkua. Veri kiertää vasemman käden kahdesta reiästä letkuja pitkin koneeseen. Prosessi on osa puhdistusta ja samalla ylimääräisten nesteiden poistoa kropasta. Seuraavat neljä tuntia kuluvat tällä tavoin. … Jatka lukemista Mitä huominen tuo tullessaan?
Myllerrys
Ihminen on tunteiden kanssa toimiva eläin. Tunteet ovat yksi osa joka tekee jokaisesta omanlaisensa yksilön. Niitä pitää osata osoittaa ja samalla tunteita on kyettävä hallitsemaan. Pääsääntöisesti meistä jokainen osaa sekä … Jatka lukemista Myllerrys
Istun katsellen ikkunasta -ihmettelen
Istun keittiön pöydän äärellä pohdiskellen. On varhainen aamu, aurinko näyttää valollaan väistämättömän esilletulonsa olevan valmisteilla. Mittari kertoo yöllisen pakkasen olleen merkittävä. Kaikkialta on aistittavissa miten talvi käy kamppailua kesää vastaan. … Jatka lukemista Istun katsellen ikkunasta -ihmettelen
Aamu
Ulkona tuulee, on myrskyisä sää. Pimeyden takaa kuuluu kohti tulevan puuskan saapuminen. Se on kuin juna. Kumuava ääni voimistuu voimistumistaan. Piippujen hatut luovat oman alumiinisen äänensä, saaden tuta tuulen voiman. … Jatka lukemista Aamu
Saanko olla onnellinen?
Voinko olla onnellinen? Saanko olla onnellinen vaikka sairastan? Pystynkö olemaan onnellinen kaikken kokemani keskellä? Vai pitääkö minun olla turhautunut, surullinen tai katkera, vain koska olen sairas? Tätä olen pohdiskellut viime … Jatka lukemista Saanko olla onnellinen?
Vilkaisu menneeseen, katse tulevaan
Vuosi saapuu loppuunsa. Uusi alkaa oikeastaan samoissa merkeissä kuin vanhakin. Koitan parhaani mukaan pitää huolta itsestäni ja terveydestäni. Kokopäivä työ ilman lomia tai juhlapyhien vapaita. Usein henkisesti raskasta, muttei kuoppaan … Jatka lukemista Vilkaisu menneeseen, katse tulevaan
Pohdintoja ystävällisyyden katoamisesta
Luen uutisia aamuisin, seikkailen ympäri maailman nähdäkseni mitä muualla tapahtuu. Kuljen milloin missäkin. Teen tämän huomatakseni niiden toistavan päivästä toiseen itseään. Ajoittain esille nousee uusi huhu tai someraivo, kuten niitä … Jatka lukemista Pohdintoja ystävällisyyden katoamisesta
Espresso tuplana, Bitte
Istun kahvila Bäker Wiedemannilla Spandau Straßella Berliinissä selaillen muistikirjaani. Sivu sivulta etenen. Toisinaan pysähdyn lukemaan pidemmäksi aikaa ja toisinaan vain hätäisesti näen tekstin. Välillä katselen ikkunasta ihmisten kulkua ties minne. … Jatka lukemista Espresso tuplana, Bitte