Ulkona tuulee, on myrskyisä sää. Pimeyden takaa kuuluu kohti tulevan puuskan saapuminen. Se on kuin juna. Kumuava ääni voimistuu voimistumistaan. Piippujen hatut luovat oman alumiinisen äänensä, saaden tuta tuulen voiman. Luonto, kuten minäkin, on heräämässä uuteen päivään, tuuliseen sellaiseen. Lämmön luomat sulavat pisarat tuovat korviini oman tunnistettavan rumpuäänensä räystäitä vastaan. Istun, kuuntelen, ajattelen, pohdin tätä hetkeä. Sen hiljaisuutta talon sisältä lämpimästä. Sen kaunista äänisointua ulkoa.
Olen hetkessä kiinni. Saan sen hidastettua, kunnes käkikello laulaa jokatuntisen laulunsa. Seitsemän säveltä ja hiljaisuus, havahdun. On jälleen yksi aamu jolloin herään uuteen päivään. Juon kahvini, syön puuroni, luen uutiset ja jossakin välissä nappaan pillerit suuhuni asiaa sen enempää pohtimatta. Ne ovat kyllä vähentyneet dramaattisesti. Syön päivässä sen minkä ennen söin aamuisin. Kaliumarvot ovat taas nousseet hieman hälyttäviksi. Se tarkoittaa yhtä jauhomaista lääkettä tuon kaiken kyytipojaksi. En sure. Miksi surisin? Hiljalleen tämä on muuttunut normaaliksi olevaksi, osaksi elämää.
Meditoin herättyäni. Rauhoitin mieleni. Poistin ajatuskuonaa, saasteita aivoistani. Näin luon tilaa uusille ideoille, levollisuutta mielelle. Olen saanut siitä apua, turvaa. Se on pysäyttänyt minut, rauhoittanut epätietoisuuden edessä. Tehnyt minut tietoisemmaksi itsestäni, itsevarmemmaksi.
Juon kahvini loppuun. Luen uutiset läpi. Venyttelen ja availen jumissa olevaa kroppaa nivel kerrallaan. Dialyysit ja niiden myötä tuleva väsymys saavat makailemaan ja olemaan. Kykenemättömyys tehdä mitään saa jäykistymään. Olen kangistunut melkoisesti. Ei edes sovellettu jooga auta pahimpien jumien kohdalla. Sitkeästi kuitenkin teen aamuiset aurinkotervehdykseni. Jos ei jumeihin tule apua, mieleen kyllä.
Tällainen on aamuni. Hidas lähtö päivään, uusiin haasteisiin. Katse on suunnattu eteenpäin luottavaisin mielin. Istun ja kuuntelen myrskytuulen huminaa. Katselen puiden keinumista tuulen tarttuessa oksiin. Kauniisti lannetta heiluttaen ne ottavat auringon ensisäteet vastaan. Huokaisen syvään tuntien lämmön, hyvä olon käyvän läpi vartaloni. Hymyilen.
Ote muistikirjasta yhden aamun tunneista. Joskus pienet teot ja asiat tuovat suurimman onnen. Ei siihen tarvita ihmeitä. Aamuni, kuten päivätkin kulkevat hyvin toisteista rataa eteenpäin. Se on hyvä niin. Olen rakentanut itselleni turvan pysyväisyydestä kaiken tämän keskelle. Se luo tarkoitusta, järkeä kaikelle tälle.
sivullinen 