Matkaan mahtuu monenlaista tarinaa ja niistä keskustellaan reissujen jälkeen. Minun reissuillani ei kauheasti ole ollut kumppania mukana vaan yksin ollaan menty omia polkuja, jos vaimon loputonta tukea ei lasketa. Niinpä ajattelin yhden viikon reissun lyhyesti kuvailla kuten sen itse koin.
Väittävät minun olevan vakavasti sairas. Oikeastaan ne sanovat minulla olevan useampia sairauksia samanaikaisesti. Mistä ne nyt tuollaista saavat päähänsä? Katsovat keuhkokuviani ja haluavat minut välittömästi tarkkailuun. Haluavat minut sairaalaan, teho-osastostakin puhuttiin. Aamun röntgenin piti olla rutiinikäynti muka ja pöh. Ei rutiinikäynnit päädy sairaalavuoteeseen useammaksi päiväksi. Niin sitä taas mentiin.
On aika ja vaihe kun pienetkin asiat muuttuvat isoiksi. Tavallinen flunssa voi johtaa isoihin hengitysongelmiin ja muihin ikäviin asioihin. Immuniteetin ollessa erittäin alhainen tai suorastaan mitätön, on pienetkin taudit tartuntariskiltään isoja. Koko ajan pitäisi olla varovainen tai huolissaan. Sellaista se on elämäni nyt ja tulevaisuudessa. Johan olin neljä kuukautta pois vuodeosastolta.
Röntgenin tuloksena väittävät minulla olevan sientä keuhkoissa, pöh, minulla mitään tatteja kropassa kasva. Ei ainakaan sellaisia mitä syödä voisi. Väittivät ne myös, että on nestettä keuhkoissa ja sydämessä. Näin taas rutiinikäynti muuttuu vakavammaksi ja pääsen vuodeosastolle hoitoon. Niin sitä taas mennään tietämättä mitä tapahtuu seuraavaksi.
Jokainen hetki ja vaihe voivat olla minulle paluuta vuoteeseen. Pieni yskä voi muodostua tutkimuksiin vieväksi projektiksi. Sellaista elämäni on nyt ja tulevaisuudessa. Johan tässä terveenä ollaan oltukin.
Seuraavana päivänä on ultrat ja muut. Nyt ne kertoo ettei sydämessä olekaan nestettä ja se voi olosuhteisiin nähden hyvin. Keuhkoissakin vain jotain harmaata nestettä. Putkilla, jossa kamerat, niitä katselivat. Siitä vaan letkulla suun kautta sitä mentiin. Kaikkea kanssa ne keksivätkin. Antaisivat pari pilleriä ja kaikki olisi hyvin. Käskevät kovasti lepäämään. Ihan kuin minulla olisi sellaiseen aikaa. Niin sitä ollaan sairaalassa vaikka kotiin mieli tekisin. Johan sitä on tullut toiset potilaat huoneessa tutummiksi.
Teksti pohjaustuu vahvasti ajatuksiin joita pyöri toukokuun lopulla sairaalareissun yhteydessä. Miten normaali viikottainen käynti muuttui aikamoiseksi tunteiden sekä tietämättömyyden vuoristoradaksi. Niin sitä mentiin tietämättä mitä huominen tuo. Lopulta vähän niin kuin karkasin. Minulla oli parempaa tekemistä ja tunsin itseni terveeksi sekä hyvävointiseksi, lääkärit eivät jakaneet täysin tunteitani. Olen kuullut huhuja, että röntgenissä tiesivät kiukkuisen miehen tulevan paikalle ja tuttuni sai minut rauhoittumaan.
Kehtaavat vielä sanoa minua jästipääksi! Mistähän moinen saanut alkunsa?
sivullinen 